Afrikan suurin tuulipuisto on valmistunut Keniaan, ja lähiviikkoina sen kaikki 365 tuulimyllyä saadaan kytkettyä maan sähköverkkoon.
Tuulipuiston pinta-ala on suurempi kuin Vantaan, Espoon ja Kauniaisten pinta-ala yhteensä. Se tuottaa 15 prosenttia 48 miljoonan kenialaisen sähköntarpeesta.
Suomalaisittain tuulipuisto on kiinnostava, koska kehitysrahoitusyhtiö Finnfund on ollut hankkeen osakkaana rakentamisen ajan vuodesta 2014. Finnfund on sijoittanut hankkeeseen noin 20 miljoonaa euroa. Se on Finnfundin kaikkien aikojen suurin hanke.
660 miljoonan euron tuulipuisto on Kenian kaikkien aikojen suurin yksityinen investointi. Sitä ovat rahoittaneet myös Euroopan investointipankki ja Afrikan kehityspankki.
Ennen kaikkea hanke on kiinnostava maapallon tulevaisuuden kannalta.
“Ilmastonmuutoksen tulevaisuus ratkaistaan kehitysmaissa ja sellaisissa maissa kuin Kenia, joissa tehdään ratkaisuja, lisätäänkö fossiilisten polttoaineiden vai uusiutuvien käyttöä”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.
Kehittyvissä maissa sähkönkulutus kasvaa kovaa vauhtia, ja usein se johtaa uusien saastuttavien kivihiilivoimaloiden rakentamiseen.
Tuuli- ja aurinkoenergian hinnat ovat kuitenkin viime vuosina laskeneet niin paljon, että niistä on tullut kilpailukykyinen vaihtoehto hiilivoiman lisärakentamiselle.
Kangasniemenmukaan Lake Turkana Wind Power -tuulipuisto korvaa lyhyellä tähtäimellä pieniä dieselkäyttöisiä generaattoreita. Pitkällä tähtäimellä se voi johtaa Lamun rantakaupunkiin suunnitellun uuden hiilivoimalan pienenemiseen tai jopa koko hankkeen perumiseen.
Tuulipuiston takia syrjäiselle seudulle on rakennettu myös tie, voimalinja ja muuta infrastruktuuria. Se on parantanut kulkuyhteyksiä ja tuonut rakennusaikana työtä noin 1 800 ihmiselle.
Alue on Kangasniemen mukaan ollut lähes asumaton.
Tuuliolosuhteet kuuluvat maailman parhaimpiin. Autiomaa sijaitsee kahden vuoren välissä, ja sitä pyyhkivät poikkeuksellisen voimakkaat tuulet.
Tuulimylly Turkanajärven tuulipuistossa tuottaa kaksi kertaa enemmän kuin samanlainen mylly Euroopassa, Kangasniemi vertaa.
Tuulipuisto on perinteistä samburu-heimon aluetta, josta on tehty vuokrasopimus 33 vuodeksi. Neuvottelut paikallisten yhteisöjen kanssa kestivät vuosia.
Silti Sarima Indigenous People’s Land Forum -niminen ryhmä haastoi tuulipuiston rakentajan, hollantilaisen hankeyhtiön LTWP:n, oikeuteen vuonna 2014. Oikeusjuttu on edelleen kesken, eikä Kangasniemi halua kommentoida sitä julkisesti.
Oikeusjuttu ei ole hidastanut tuulipuiston avaamista. Sen sijaan 428 kilometriä pitkän voimalinjan rakentaminen viivästyi lähes kahdella vuodella. Kenian hallitus joutui vaihtamaan voimalinjan rakentajayhtiön espanjalaisesta kiinalaiseen, jonka avulla tuulivoiman tuottama energia saatiin hyötykäyttöön.
Turkanajärven tuulipuiston kapasiteetti on 310 megawattia. Vertailun vuoksi: Suomen tuulivoimakapasiteetti oli viime vuoden lopussa 2 044 megawattia.
Suomalainen Peikko Group on toimittanut tuulivoimaloiden perustusratkaisun. Teknologian tutkimuskeskus VTT puolestaan oli mukana tutkimassa, miten Kenian sähköverkko pystyy hallitsemaan tuulivoimaa, jonka tuotanto ei ole tasaista koko ajan.
Lähde: African Strategic-Ventures (ASV) ja Helsingin Sanomat (HS)